Kävin viikolla saamassa oppia ja kuuntelemassa Procomin aamutilaisuudessa ennakkotietoja Cisionin tekemästä tutkimuksesta "Toimittajien sosiaalisen median käyttö vuonna 2014.” Tilaisuudessa valotettiin tutkimustuloksia Suomen osalta. Kansainväliseen tutkimukseen on saatu vastauksia yli 10 maasta. Onkin mielenkiintoista odottaa kansainvälisen tutkimuksen vertailutuloksia.
Tutkimustulosten 11 päähavainnon joukossa oli toimittajat jaoteltu viiteen eri perustyyppiin, joita ovat skeptikot, tarkkailijat, metsästäjät, mainostajat ja arkkitehdit. Näiden päätyyppien ryhmäkokojen muutosten pohjalta ennakoidaan, että toimituksissa on siirrytty tai ollaan siirtymässä sosiaalisen median käytön osalta tasaantumisvaiheeseen.
Kyselyn tulosten perusteella toimittajat käyttävä keskimäärin sosiaalisessa mediassa aika parisen tuntia päivässä ja käytetty aika alkaa vakiintua. Sosiaalista mediaa käytetään uutisten ja tiedon hankintaan. Tämä asettaa oman haasteensa yritysviestijälle silloin, kun arvioidaan miten ja mihin aikaan julkaistu tieto parhaiten tavoittaisi median edustajat.
Aiempina vuosina oli helpompaa löytää rytmitystä tiedottamiselle, kun tunsi median viikko- tai päivätyöskentelyrytmin. Nyt viestijän ammattitaitoa arvioidaan, miten hän löytää ja tavoittaa median edustajan; valitseeko viestijä sähköpostitse lähetettävän tiedotteen vai jonkin sosiaalisen median kanavan tai kenties jonkin kombinaation perinteisistä ja uusista kanavista. Näistä uusista facebook ja twitter näyttäisivät tutkimuksen mukaan nousevan kanaviksi, joita toimittajat eniten käyttävät.
Cisionin tutkimuksesta valmistunee raportti koko Suomen aineistosta piakkoin.